Jarkko Hantula

Mistä syntyy hyvä tutkimus?

Tutkijanurassa hienointa ainakin minun mielestäni on se, että voi löytää koko ihmiskunnalle aiemmin tuntemattomia asioita. Turhamaisuutta taas hivelee, että uuden tiedon selvittämisen jälkeen tietää omaavansa koko maailmassa ainutlaatuista tietoa, jota ei ole kenelläkään muulla. Käytännön järjen ja yhteiskunnan kannalta oleellista on tuon löydöksen hyödyntäminen joko käytännön sovelluksena tai ihmisten maailmankuvan rakennuspalikkana. Tässä kirjoituksessa kerron omakohtaisen esimerkin siitä, miten tällaiseen tilanteeseen voi päästä.

Tulin Metsäntutkimuslaitoksen (Metlan) palvelukseen joulukuun 1. päivänä vuonna 1994. Ehdin siis olla Metlassa kaksikymmentä vuotta ja yhden kuukauden ennen sen fuusioimista Luonnonvarakeskukseen eli Lukeen.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen sisältyy tietenkin joukko monivuotisia tutkimushankkeita sekä niiden lisäksi erilaisista aiheista tehtyjä yksittäisiä tutkimuksia. Näiden yhdistelmänä on sitten syntynyt tutkimuslinjoja, jotka ovat tuottaneet minulle tutkijana poikkeuksellista tietoa ja osaamista. Yksi sellainen koskee sienten viruksia, joista on vuosien kuluessa kasvanut ehkä omaperäisin tutkimuskohteeni.

Kaikki alkoi oikeastaan jo yhdeksän vuotta ennen Metlaan siirtymistäni. Olin juuri saamassa valmiiksi kasvien molekyylisystematiikkaan liittyvää perinnöllisyystieteen graduani, kun silloinen Helsingin yliopiston dosentti Dennis Bamford kysyi olisinko kiinnostunut liittymään hänen tutkimusryhmäänsä tutkiakseni jäteveden puhdistuksen mikrobiologiaa.

Tartuin palkan takia mahdollisuuteen, vaikka aihe ei ollut varsinaisesti pääainettani perinnöllisyystiedettä eikä siitä ollut kokemusta myöskään ohjaajallani. Tämän epävarmuuden takia ryhdyin väitöskirjaprojektini varsinaisen aiheen ohessa tutkimaan myös Bamfordin päätutkimuskohdetta, erään kaksijuoste-RNA-bakteeriviruksen rakennetta, siltä varalta, ettei palkanjuoksuni takaava jätevesitutkimus johtaisi mihinkään.

Sivuhommastani syntyi aikanaan myös pari tieteellistä vertaisarvioitua julkaisua ja niiden pohjalta kirjoitettu lisensiaatintutkielma.  Sen sijaan päähankkeeni johti alun epäilyistäni huolimatta aina väitöskirjaan asti. Tärkeintä tulevaisuuteni kannalta tässä prosessissa oli kuitenkin se, että olin saanut tutustua kaksijuoste-RNA virusten maailmaan.

Metlaan tultuani jouduin vaihtamaan jälleen kerran tutkimusaihettani; tällä kertaa metsäpuiden tauteihin. Se vaati kaiken muun ohella tutustumista alan kirjallisuuteen, jolloin opin että kastanjansurmasientä torjutaan Etelä- ja Keski-Euroopassa kaksijuoste-RNA-viruksen avulla.

Oppimastani innostuneena ryhdyin heti metsätuhoja aiheuttavien sienten yhteisörakenteita selvittävien silloisten päätutkimusteni ohella testaamaan esiintyisikö samanlaisia viruksia myös suomalaisissa metsätaudinaiheuttajissa. Ja löytyihän niitä: testien kohteeksi sattunut männynversosurmaa aiheuttava surmakka osoittautui hyvinkin monipuolisen virusyhteisön isännäksi.

Seuraava askel otettiin kun sisällytin virusosion Suomen Akatemian hakemukseen, joka sai rahoituksen. Näin palkkasin ensimmäisen suomalaisen sieniviruksista väitelleen oppilaani Tero Tuomivirran tutkimusryhmääni. Myöhemmin tartuin surmakan ohella juurikääpään, joka on kiinnostanut Suomen Akatemiaa ja muita rahoittajia niin paljon, että työ on saanut tarvittavan rahoituksen. Niinpä ryhmässäni on vuosien mittaan työskennellyt useita tutkijoita, jatko-opiskelijoita, muiden opinnäytteiden tekijöitä sekä harjoittelijoita. Ja maineen kartuttua laboratoriossamme alkoi vierailla myös muissa maissa toimivien tutkimusryhmien jäseniä.

Edellä kuvatusta hapuilevasta alusta on vuosien mittaan laajentunut viruksiin keskittynyt tutkimusryhmä, jonka tekemät tutkimukset julkaistaan mikrobiologian, virologian ja sienitieteen parhaimpiin kuuluvissa julkaisusarjoissa. Viruksiin liittyvä yhteistyöverkostomme ulottuu Luken muiden tutkimusryhmien ja Helsingin yliopiston lisäksi Victoriaan (Kanada), Palenciaan (Espanja), Oxfordiin (Iso-Britannia), Firenzeen (Italia), Pretoriaan (Etelä-Afrikka), Pekingiin (Kiina), Ispartaan (Turkki) ja Krasnojarskiin (Venäjä). Sekä huvittavaa kyllä, ammoisen pääaineeni perinnöllisyystieteen perustajan nimeä kantavaan Mendelin yliopistoon Tshekin tasavallassa.

Samalla henkilökohtaisen kiinnostuksen ja uteliaisuuden synnyttämästä perustutkimuksesta on sukeutunut myös soveltavaa tutkimusta, jonka tavoitteena on löytää aivan uudenlainen torjuntakeino metsiämme lahottavaan juurikääpään. Juuri tätä kirjoitettaessa mahdollisuudet siihen näyttävät erittäin lupaavilta, mutta mahdollisen kaupallisen torjuntakeinon markkinoille tuominen vaatii vielä vuosien työn; näin siinäkin tapauksessa että se ylipäänsä on mahdollista. Tämä kortti kannattaa kuitenkin katsoa, sillä virustemme kohteena oleva juurikääpäongelma maksaa suomalaiselle metsäsektorille pelkästään suorina taloudellisina menetyksinä saman verran kuin Luke käyttää rahaa koko metsäntutkimukseen.

Kerron tämän kaiken siksi, ettei koko virustutkimusta ja orastavaa torjuntakeinoa olisi ikinä voinut syntyä poliitikkojen, virkamiesten tai tutkimuslaitoksen johdon ylhäältä alaspäin ohjaamana nykyaikaisten johtamisoppien mukaisena prosessina, jollaiseen suomalainen tiedehallinto tuntuu yhä päättäväisemmin pyrkivän. Ei myöskään sellaisina aiheesta toiseen hyppivinä irrallisina tutkimusprojekteina, joissa tutkijat ohjataan alati vaihtuviin akuutteihin ongelmiin.

Sen sijaan suomalaisen sienivirustutkimuksen synnytti puhdas sattuma, aito kiinnostus virusten biologiaan, oikeiden tieteellisten hypoteesien asettaminen ja ratkaiseminen, oikeiden oppilaiden ja yhteistyökumppaneiden löytäminen sekä pitkäjänteisen työn mahdollistaneen tutkimusrahoituksen järjestyminen. Toivottavasti Luken ja tutkimusryhmäni tulevat toimintaedellytykset mahdollistavat tämän tien loppuun asti käymisen, jolloin näemme lunastaako virustutkimus ne odotukset, joihin työmme tämänhetkinen vaihe viittaa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat