Jarkko Hantula

Nyt on tarjolla metsätieteiden popularisointia

Viime viikonloppuna käytiin yleisurheilun Kalevan kisat ja ensi viikolla saman lajin EM-kisat. Aiemmin kesällä oli jalkapallon MM-kisat ja ensi viikonvaihteessa julistetaan Nokialla Iskelmä-Finlandian voittaja. Ja keväällähän Euroopassa keräsi valtavaa huomiota Eurovision laulukilpailu eli euroviisut. Tämän kaiken kilpailuruljanssin keskellä myös minä osallistuin yhteen kilpailuun.

Kansainvälinen metsäntutkimusorganisaatioiden unioni eli IUFRO julisti nimittäin jokin aika sitten kilpailun siitä, kuka kirjoittaa parhaan metsätieteitä popularisoivan blogikirjoituksen. Kilpailun tarkoituksena tuskin on yleisön viihdyttäminen, kuten monilla edellä mainitsemillani muilla kilpailuilla, vaan metsätieteiden tutkimustulosten tunnetuksi tekeminen kaikelle kansalle sekä niiden hyödyntämisen lisääminen poliittisessa päätöksenteossa.

Oman kirjoitukseni ideana oli kertoa niistä vierasperäisten metsätuhonaiheuttajien jatkuvasti lisääntyvien tuhojen torjuntaan liittyvistä keinoista, joita tutkijayhteisö on viime vuosina kehitellyt ongelman ratkaisemiseksi. Olen luonnollisesti osallistunut tähän tieteellis-poliittiseen prosessiin myös itse, joten tarinani on subjektiivinen (sen voi lukea täältä: http://blog.iufro2014.org/competition_blog/i-have-a-dream-on-healthy-fut...).

Tämä tiedon popularisoinnin muoto on itselleni uusi, sillä yleensä olen ennemminkin pyrkinyt popularisoimaan tutkimustuloksiani mahdollisimman objektiivisesta lähtökohdasta korostamatta ihmisiä niiden takana. Näin tekevät yleensä muutkin tutkijat; sen sijaan inhimillisyyteen ja henkilöihin tukeutuva tieteen popularisointi on pikemminkin ollut ammattitoimittajien käsialaa.

Itse kilpailun tulokset julkaistaan myöhemmin järjestettävän IUFROn maailmankongressin yhteydessä. Mutta jo tässä vaiheessa minusta tuntuu siltä, että tämäntyyppinen lähestymistapa antaa uudenlaisen sävyn tieteen tulosten popularisoinnille. Kunhan vain lukijat ympäri maailman löytäisivät nämä kirjoitukset kaiken muun tiedon keskeltä - ja juuri tässä näyttelee IUFRO organisaationa suurta roolia. Kuinka se voi toimia siten, etteivät kirjoitukset katoa internetin syövereihin, vaan nousevat mahdollisimman suuren lukijakunnan nähtäväksi. Tehtävää helpottanee se, että tähän mennessä julkaistujen kirjoitusten perusteella kiinnostuneille on tarjolla paljon mainioina paketteina tarjottua tutkimustietoa! 

Niin, ja itse kilpailu. Sen ratkaisevat IUFROn blogin lukijat eli voittajaksi julistetaan se kirjoitus, joka herättää suurimman kiinnostuksen eli lukijamäärän! Mielenkiintoinen kokeilu kerrassaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Tässäkö ollaan nyt sitten korostamassa tuttua uskottavuuspulan aiheuttajaa,
kuten uutismediassa tuikitavallisesta tieteellisen näytön ja sisälukutaidon puutteesta kumpuavia tekaistuja, mutta niin fantsuja väitteitä?

aatteellinen humanisti ~ numerotkin tunteina...

-------------------------

Mutta itse asiaan, olisihan se jonkinmoinen edistysaskel, että mediassa olisivatkin vieraskirjoittajina tutkijat itse,

nykyisen käytännön, eli rivitoimittajien tai lihapatojen ääressä notkuvien poliittisten johtajien sijaan ja joiden halut ja/tai kyvyt rajoittuvat ideologiaan ja jota itse valitettavan usein pitävätkin siunauksena,
siinä on objektiivinen tutkimustuloksista tiedottaminen mahdollismman kaukana ja jonka seurauksena päivittäin uutisoidaan monikertaisesti ehdollisia hypoteettisia skenaarioita reaalimaailman todellisina ja todistettuina tapahtumina.

Toimituksen poiminnat