Jarkko Hantula

Julkisen sektorin hankintalaki olisi hallitukselle erinomainen säästökohde

Olin eilen Salpausselällä katsomassa hienoja hiihtokilpailuja. Valitettavasti kilpailujen seuraamista ja siis paikalle saapuneiden katsojien nautintoa vähensi hiihtostadionin ikivanhan näyttötaulun hajoaminen. Myös minä ja vaimoni olimme harmistuneita ja sanoin jopa ääneen, ettei ole ihme jos ihmiset seuraavat kisoja mieluummin televisiosta kuin paikan päällä, jos katsojien palveleminen on tätä tasoa.

Tämän päivän lehdistä sain sitten lukea, että Lahden kaupunki on luvannut rahoittaa uuden tulostaulun jo vuonna 2012. Myös itse hankintaa oli lähdetty tekemään, mutta uutta taulua ei vielä tähän mennessä ole saatu Salpausselän kisamonttuun. Syynä oli (näin valtion työntekijälle vähemmän yllättävästi) julkisen sektorin hankintalaki ja sen perusteella tehdyt valitukset.

Julkisen sektorin hankintalakihan on peräisin EU:sta ja sen tarkoituksena lienee alkujaan ollut julkisten varojen käyttöön liittyvän huijaamisen ja korruption vähentäminen. Tässä on tuskin onnistuttu, mutta lain velvoitteiden hinta veronmaksajille todella kova.

Samoin laki on tunnetusti erittäin epäedullinen pienille yrityksille, joiden on suurempia kilpailijoitaan vaikeampaa ja usein jopa mahdotonta täyttää lain kaikki kiemurat. Näin laki on osaltaan heikentänyt Suomen ja EU:n kilpailukykyä suuria kilpailijoitaan USA:ta, Japania ja Kiinaa vastaan

Edelle kirjoittamaani tukemaan kerron lyhyesti omista kokemuksestani laboratoriolaitteiden hankinnassa. 

Siirryin Metsäntutkimuslaitokselle vuonna 1994 tehtävänäni perustaa metsäpuiden tautien molekulaariseen analytiikkaan soveltuva laboratorio silloiseen Vantaan tutkimuskeskukseen. Tehtävänannon mukaisesti hankiin taloon peruslaitteiston, joilla voitiin eristää ja analysoida nukleiinihappoja sekä monistaa ja kloonata geenejä.

Koska nykyinen hankintalaki ei ollut silloin voimassa, käytin tehtävään aikaisempaa kokemustani eri valmistajien laitteista, soittelin niiden edustajille ja heidän tietooni antamilleni aikaisemmille asiakkaille ja tein kuukaudessa tai kahdessa kaikki tarvittavat päätökset ja hankinnat. Laitteiden hinnan lisäksi veronmaksajalle tuli kustannuksia siis ehkä noin yhden kuukauden tutkijan palkka.

Sitten saimme uuden hankintalain. Heti alkuun Metsäntutkimuslaitoksen johto huomasi, että oikeudenkäyntien välttämiseksi tuli laitokselle palkata päätoiminen henkilö auttamaan erilaisissa hankinnoissa. Tämä henkilön ei siis itse tee hankintoja, vaan opastaa laitteiden varsinaisia hankkijoita noudattamaan lain kiemuroita niin, ettemme joudu turhaan käsittelemeään tappiolle jääneiden yritysten tekemiä valituksia ja niistä mahdollisesti koituvia korvauksia. Lähinnä kyseeseen voisivat tulla erilaiset muotovirheet, jollaisista valtion virastoa voidaan rahastaa oikeuden kautta.

Samalla on huomattu, että ellei tarjouspyyntöä ole etukäteen valmisteltu todella tarkan ajatuksen kanssa, saatetaan joutua tilanteeseen, jossa hankittavaksi tulisi täysin haluttuun tarkoitukseen sopimaton laite, ellei tehtyä kilpailutusta peruta ja aloiteta uudelleen alusta. 

Toki osaamme nykyisellä kokemuksellamme hankkia laitteita myös hankintalain puitteissa. Siihen vain kuluu aiempaan verrattuna kertaluokkaa enemmän aikaa ja rahaa - sekä röykkiöittäin turhaa A4-saastetta. Oikeuteen emme ole kertaakaan joutuneet, emmekä ainakaan minun johtamallani tutkimussuunnalla ole tarvinnut ostaa muita laitteita kuin sellaisia, jotka olisimme ostaneet ilman julkisen sektorin hankintalakiakin. Siis aiottuun tarkoitukseen sopivia ja kokonaistaloudellisesti parhaita laitteita.

Kirjoitin edelle minkälaisella työmäärällä varustin itse yhden laboratorion Vantaalle. Parina viimeisenä vuonna on laitoksemme Suonenjoen tiloihin varustettu laboratorio taimitarhatutkimuksen tarpeisiin. Siinä missä minä käytin 20 vuotta sitten aikaani kuukauden verran, ovat Suonenjokelaiset joutuneet taistelelemaan byrokratian ja muodollisten kilpailutusten kanssa käyttäen työaikaansa ehkä jopa viisin- tai kymmenkertaisesti. Lisäksi heillä on ollut apunaan laitokselle kilpailutusta varten palkattu henkilö.

Lisäksi byrokratiaan kuluneen ajan kulumisen seurauksena tutkimustöiden tehokas aloittaminen laboratoriossa viivästyi puolella ellei suorastaan kokonaisella vuodella siitä, mihin olisi päästy ilman kilpailulakia. Näin julkisen sektorin hankintalaista tuli Suonejoelle ainakin kymmenkertaiset oheiskustannukset verrattuna siihen mitä itse käytin aikanani Vantaalla.

Hankintalain epäonnistuneisuuden on todennut jo ajat sitten myös maan hallitus ja laki on käsittääkseni parhaillaan korjailtavana. Toivottavasti korjatun lain seurauksena verorahojen nyt jokapäiväinen polttaminen julkisten hankintojen oheistoimintoihin voidaan lopettaa ja samalla nopeuttaa uusien hankintojen tekemistä. Näin julkisissa virastoissakin voitaisiin keskittyä lain kiemuroiden tulkinnan ja virheiden välttelyn sijasta siihen työhön, mitä varten virasto on olemassa - oman työnanatajani osalta siis metsäntutkimukseen.

Kaikkiaan kyseessä on siis käsittämättömän kallis laki. Siksi kehottaisin hallitusta katsomaan juuri tähän lakiin hakiessaan niitä kuuluisaa kolmea miljardia. Julkisen sektorin hankintalain aiheuttamat ongelmat poistamalla voitaisiin nimittäin säästää yhden laitoksen tasolla ainakin kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja vuodessa. Koska uskon Metsäntutkimuslaitoksen olevan tässä suhteessa keskiverto julkinen virasto, voidaan hyvin kysyä paljonko tämä tekee koko Suomen julkisen sektorin tasolla? Sitä en uskalla lähteä edes arvailemaan! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat